

|
Suomalaista DX-toimintaa
DX-kerhotoiminta alkoi Suomessa
toisen maailmansodan jälkeen. Aluksi kerhot olivat paikallisia ja melko
pieniä. 50-luvun puolivälin tienoilla ruotsinkieliset radioharrastajat
perustivat Helsinkiin DX-kerhon, joka myöhemmin kasvoi muunkin maan
ruotsinkielisten harrastajien kerhoksi. Kerholla oli lehti, Attention.
Attention sulautui myöhemmin DX-kuuntelijaan. Hieman myöhemmin
perustettiin suomenkielinenkin kerho, DX-kerho Suomi (myöhemmin
Suomen DX-kuuntelijat ry) ja lehti "DX-kärpänen". josta myöhemmin
kehittyi DX-kuuntelija ja Radiomaailma.
70-luvun alussa SDXK ja kerhot perustivat Suomen DX-liiton
kattojärjestöksi suomalaiselle DX-toiminnalle. Liitto julkaisee
Radiomaailma-lehteä, jota pidetään yhtenä
maailman parhaista alallaan. Vuosittain järjestetään myös kesäkokous,
jonka käytännön järjestelyistä vastaa yleensä joku DX-liiton paikallisosastoista.
DX-liitolla on hallitus, joka valitaan vuodeksi kerrallaan. Se kokoontuu
useita kertoja vuodessa.
ALT tiedottaa
Asemalaskentatoimikunta (ALT) käsittelee radioasemien
QSL-pistelaskentaan liittyviä asioita. ALT:n kannanottoja ajankohtaisiin
asemalaskenta-asioihin löydät täältä.
Maaluettelo
Suomen DX-maaluettelotoimikunta (MLT) on laatinut maapistelaskentaan
liittyvät DX-maan määrittelyperusteet, jotka ovat mahdollisimman pysyviä
ja vailla poikkeuksia. SDXL:n virallinen maaluettelo käyttöohjeineen
löytyy täältä.
DX-liiton lehtiä
Radiomaailma - Kansainvälisen radiokuuntelun
erikoislehti ilmestyy kymmenesti vuodessa. Lehti on
DX-liiton pääjulkaisu ja se on jäsenetu DX-liiton jäsenille. Radiomaailma
sisältää artikkeleita DX-harrastuksesta, radioasemista, vastaanottimista,
antenneista ja muutenkin sähköisestä viestinnästä. Mukana on tietysti
DX-lokisivut, sekä uutissivut ja kuunteluvihjeitä.
Pyydä lisätietoja DX-liitosta jäseneksi liittymisestä.
Radiomaailman osoitteenmuutos.
DX-Clusive - DX-Clusive on julkaisu aktiivisimmille
kuuntelijoille. Aineisto sisältää lokauksia, asemauutisia ja ilmoituksia
asemilta saaduista kuunteluvahvistuksista.. Kuka tahansa Suomen DX-Liiton jäsen
voi tilata elektronisen DX-Clusiven maksamalla 10 euroa SDXL:n tilille 800010-487869.
Laita viitenumeroksi 1009 ja lähetä ilmoitukseksi maksusta sähköpostitse
osoitteeseen jln at sdxl.org. Ja jos arvostat DX-Clusivea hyvänä palveluna,
niin aina on luvallista ja kannatettavaa tukea SDXL:n toimintaa pienellä
lisäsummalla. Tilausmaksun rekisteröinnin jälkeen päätoimittaja Jari
Lehtinen toimittaa Sinulle käyttäjätunnuksen ja salasanan.
Voit tutustua DX-Clusiven vanhoihin numeroihin täällä.
Vuoden asema
Vuodesta 1993 lähtien SDXL on valinnut 'vuoden aseman'. Valintaperusteena on
ollut ns. dx-ystävällisyys. eli aseman suhtautuminen dx-kuuntelijoihin.
Liiton hallitus teki valinnan alkuvuosina, viime aikoina asemasta on järjestetty
jäsenäänestys. SDXL Vuoden asema 2006 on Wantok Radio Light,
Papua-Uusi-Guinea Aikaisemmat vuoden asemat:
| 1993 Radio Miskut, Nicaragua
|
1994 Radio Ropa Info, Saksa/Tsekki
|
| 1995 Christian Voice, Sambia |
1996 Radio Nederland
|
| 1997 WRMI Radio Miami
International, USA
|
1998 Radio Minurca, Keski-Afrikan tasavalta
|
| 1999 Radio St. Helena |
2000 Scandinavian Weekend
Radio, Suomi
|
| 2001 Banda Oriental. Uruguay
|
2002 Radio
Cancao Nova, Brasilia & R TV Hong Kong
|
| 2003 Radio Guaruja Paulista,
Brasilia
|
2004 AM Radio 603, Suomi
|
| 2005 Marfil
Estereo, Kolumbia
|
|
DX-tilastoja Internetissä
Paikallistoimintaa
Useilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea toimii SDXL:n paikallisosastoja,
joilla on säännöllisiä tapaamisia, kuunteluretkiä ja aloittelevien kuuntelijoiden
opastusta. Yhteystiedot sinua lähimpänä olevasta osastosta saat tiedotussihteeriltä
tai Radiomaailma-lehden
Paikallistoimintaa-palstalta.
DX-neuvonta
SDXL:llä on laaja DX-neuvojien verkosto. DX-kuunteluun liittyvissä pulmissa
voit aina kääntyä alueesi DX-neuvojan puoleen.
ETELÄ-SUOMI
Tapio
Kalmi
puh 050 - 521 6027
eMail:

LOUNAIS-SUOMI
Raimo Mäkelä
puh. 050 - 364 0211
eMail: 
HÄME
Juha Vehmas
puh. 0400 - 178 926
eMail: 
POHJANMAA
Raimo Kaksonen
puh. (06) 478 5276
eMail: 
|
KESKI- JA ITÄ-SUOMI
Jarmo Sutinen
puh. 040 - 5441010
eMail: 
KAINUU
Simo S. Soininen
puh. 050 - 325 2720
eMail: 
POHJOIS-POHJANMAA ja LAPPI
Ari Kilponen
puh. (016) 254 440
eMail:
SVENSKSPRÅKIG
Om du har problem som berör DX-ing, mottagare antenner, rapportering etc.,
kontakta
Håkan Sundman,
Blåklocksvägen 9 C, 00930 Helsingfors,
telefon (09) 323 1702,
eMail:
|
|
|
|
|