Suomen DX Liitto ry

PL 454, 00010 HELSINKI   Puh: 044 0223 030  Email: Lähetä sähköpostia 

Suomen DX-Liitto ry:n (SDXL) tarkoituksena on voittoa tavoittelematta edistää DX-kuuntelun harrastamista mm. julkaisemalla lehteä ja muuta alan kirjallisuutta, järjestämällä kokouksia, harjoittamalla DX-kuunteluun liittyvää tutkimustoimintaa ja neuvontaa, järjestämällä DX-kilpailuja, välittämällä jäsenilleen DX-kuuntelussa tarvittavia välineitä sekä levittämällä DX-tietoutta.

Suomen DX-Liitto ry on DX-kuuntelijoiden valtakunnallinen nuorisotyötä tekevä järjestö Suomessa.

Otteita suomalaisen DX-toiminnan historiasta

DX-kerhotoiminta alkoi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Aluksi kerhot olivat paikallisia ja melko pieniä. 50-luvun puolivälin tienoilla ruotsinkieliset radioharrastajat perustivat Helsinkiin DX-kerhon, joka myöhemmin kasvoi muunkin maan ruotsinkielisten harrastajien kerhoksi. Kerholla oli lehti, Attention. Attention sulautui myöhemmin DX-kuuntelijaan. Hieman myöhemmin perustettiin suomenkielinenkin kerho, DX-kerho Suomi (myöhemmin Suomen DX-kuuntelijat ry). Heti alkuvaiheessa osana toimintaa oli "DX-kärpänen" lehti, josta myöhemmin kehittyi DX-kuuntelija ja Radiomaailma.

70-luvun alussa SDXK ja kerhot perustivat Suomen DX-liiton kattojärjestöksi suomalaiselle DX-toiminnalle. Liitto julkaisee Radiomaailma-lehteä, jota pidetään yhtenä maailman parhaista alallaan. Vuosittain järjestetään myös kesäkokous, jonka käytännön järjestelyistä vastaa yleensä joku DX-liiton paikallisosastoista.

Vuosikokous

SDXL:n ylin päätäntävalta on vuosikokouksella, joka kokoontuu yleensä maaliskuussa. Kokouksessa käydään läpi edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä päätetään eroavan hallituksen vastuuvapaudesta. Samassa kokouksessa valitaan uusi hallitus ja tilintarkastajat alkaneelle vuodelle.

Hallitus

SDXL:n toimintaa johtaa liittokokouksen vuodeksi kerrallaan valitsema hallitus, joka kokoontuu useita kertoja vuodessa. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajat, sihteerin ja taloudenhoitajan. Lisäksi hallitus valitsee toimihenkilöt toimikuntiin ja työryhmiin.

SDXL hallitus 2010

Tehtävä Sähköposti ja nimi
Puheenjohtaja Lähetä sähköpostia Kari Kivekäs
1. varapuheenjohtaja Lähetä sähköpostia Jukka Kotovirta
2. varapuheenjohtajaLähetä sähköpostia Jan-Mikael Nurmela
Sihteeri Lähetä sähköpostia Pasi Rintamäki
Taloudenhoitaja Lähetä sähköpostia Risto Vähäkainu
Jäsen Lähetä sähköpostia Heikki Aarrevaara
Jäsen Lähetä sähköpostia Arto Mujunen
Jäsen Lähetä sähköpostia Tuomas Talka
Jäsen Lähetä sähköpostia Juha Ojanperä
Jäsen Lähetä sähköpostia Pasi Rintamäki
Jäsen Lähetä sähköpostia Jari Sinisalo

Lähetä sähköpostia klikkaamalla kirjekuoren kuvaa.

Toimikunnat ja työryhmät

Asemanlaskentatoimikunta

Asemanlaskentatoimikunta (ALT) käsittelee radioasemien QSL-pistelaskentaan liittyviä asioita. ALT:n kokoonpano on seuraava: Jarmo Patala, Hannu Asikainen, Mika Mäkeläinen ja Jukka Soini.

Asemantunnistuslautakunta

Asemantunnistuslautakunta (ATL) tarkkailee liiton kilpailutoimintaa valvomalla esimerkiksi jäsenten QSL- ja loki-ilmoituksia. Toimikuntaan kuuluvat Jim Solatie (puheenjohtaja), Antti Aaltonen ja Jussi Suokas.

Maaluettelotoimikunta

Maaluettelotoimikunta (MLT) käsittelee radiomaiden laskentaan liittyviä asioita. MLT:n jäseniä ovat Esa Hänninen (puheenjohtaja), Jukka Kivi, Jyrki Talvitie ja Hannu Tikkanen.